Kuu kasvaa valoa

 Kevätkuu

se loistaa hetken vielä,

ja matkii aurinkoa 

vaan sitten sammuu kesäöihin valoisiin

 jäähyväisiä se ei koskaan jätä 

eikä vanha joenuoma veden virtaamista lopeta

vaan jatkaa merta kohti

kuin keväkuu täynnä valoa.  

 

Ei päätä eikä häntää

Tapahtua  kirjaimista erossa,

 kaukana ilman ääriviivoja,

näköyhteyttä 

 

 Sanojen, kirjoitusten pituus

 mittaa läsnäoloaikaa  

 viimeiseen kirjaimeen 

Rivien väleissä

sanat laukkaavat

kohti tarinamme päätepistettä. 

 

Sanantuojan merkit tipahteevat näytölle kuin sade

 janoiset silmät juopuvat

Kun kävelee rivien kujia 

kynä piirtää aikaa vanhassa talossa 

Dianan lehdossa

 tammien ja kastanjien varjossa

. 

 

Merkkien välissä raju tuuli tai rauhalliset mainingit. 

Läsnä näkymätön me

ja äänetön puhe 

 

 

Kaikki mitä sanomme

sähkön avulla

voi tuhota nappia painamalla 

hiirtä koskettamalla. 

 

 

Uteliaisuus ja ymmärrys 

 toista kohti  avaa oven 

merkkien huoneeseen.

 

Istun näkymätön

hyvin lähellä sinua

hengitystäsi

sanojen polku mittaa kielen aikaa.

 

 

Muoto ja merkitys kaikessa

 jokainen rivinväli

 seremonia

 täynnä mielikuvia

 tulkintoja.

 

Sormet juoksevat 

lauseet matkustavat 

pääsevät perille.

 

 Sanoilla on korkeus ja  syvyys

 outo lavastus unissa

 tuntemattomia rantoja

vääriä kaupunkeja kahviloita, 

huoneita joissa emme käyneet,

 ihmisiä jotka tunkeutuvat tarinaan

 johon eivät kuulu,

herätät unesta josta poistut jäähyväisittä. 

 

 

Silmät liikkuvat

 katseen askeleet etenevät rivejä pitkin

 tuijotamme kielen jakuvan arvoituksia,

aivojen verkkojen  tulkintoja,

 tarinoita meistä. 

 

Rakkaus, mielikuvia, tunteita

jossa kirjaimet vieraantuneet kulkurit.

ruudulla.

 

Ironisia mietteitä, tulkintoja ehtoollisleivästä. 

merkkien tietoliikenne, kaapelien johtavuus

huumori ja epävarmuus 

energiaa joilla ei voi piirtää

 omaa kuvaa näköiseksi. 

 

Väärinymmärretty runo on kylä,

jonne ei ole tietä vuorten takana.

 Merkitys kasvaa yli kirjoitetun 

 ylittää tilan ja  rajat.

 

Kirjaimet eivät käytä ääntä. 

PÖYTÄLAATIKKO ON TÄYNNÄ KIRJAIMIA

 

 

 

 

 

Epävireinen positiivi

ei sitä kuule, ellei kuuntele,

joskus haitarin naiivi urkujen matkinta,

josta en pidä

tai trumpetti, joka viltää hampaista palasia

puhaltajan keuhkoista palkeita

On pakko ottaa askeleita eteenpäin

yöllä kaupungissa,

joka vuorelta katsottuna näyttää suunnattomalta hiillokselta

on välttämättömiä yhteyksiä

siirtyä paikasta toiseen,

kuka on esteet ja kivimuurit pystyttänyt

Se mitä on jäljellä

näkyy hopeointinsa menettäneistä peilistä

kukaan ei halua katsoa siitä kuvaansa

Otan aikaa kiinni

sanoilla

omavaltaisilla likiarvoilla

nuottivihkoja tunteille ja totuuksille

en unohda

niin kauan kuin lakkaan muistamasta

pelkääjiä, livistäjiä

olisi pitänyt välittää, ottaa vakavasti

pukinsorkat lahkeiden tai helmojen alla

velvollisuuden tiedonjanossa

mediat janoavat kuvia

En tiedä mitä tulee jäämään olennaisiksi

rakastan paradokseja

elän niissä.

 

 

 

Kohti toisia todellisuuksia

karkumatkoilla fantasiaan

ulospääsyväylillä

jäljitellen mytologiaa ja legendoja

kohti jotakin suurempaa

naurettavuuksiin asti

Enää se ei ole mahdollista

palata taakse jääneisiin versioihin ja toisintoihin

utopioiden rakennustyömaille

hiekalle piirrettyihin ajatuksiin

ne perustukset eivät kestäneet tulevaa aikaa

murenvat tiilikasasat sitaateista

lahonneista laudoista kyhätyt runot

Joku piirtää sanoja ja kuvia lumeen

joku hiekalle tai veteen

materiaaleja voi tiettyyn rajaan liittää

toisiinsa

Mihin ankkuroida vai jatkaako navigointia kohti myrskyä

sanat tekevät saduista totta

oikeuttavat petokset ja valheet

maailma on kieli,

jota kukaan ei puhu kosmoksessa

onko kaikki hyvin, rakkaani?

Lopulta jäljelle jää jätesäkkeihin, paperinkeräykseen

heitetty elämä

ruho matkalla polttouuniin

kaikki vastaukset

ensi hengityksestä asti

ovat olemassa

emme vain halua tietää

Lause kääntää päätään

kysyy kestokykynsä rajoissa

mitä sinulle on tehty

yritä muistaa

yhteisiä sanoja voi varastaa

vaihtamalla sanojen järjestystä

sisäistettyjä ajatuksia ei voi

Luuston, lihasten, verenkierron

ja elinten koossapitäjää

teoriat eivät auta

ellet muista hengittää

Missä kaikki rakkaus odottaa löytäjäänsä

seikkailija ilman karttoja ja navigaattoreita

vailla syväluotaimia

löyöretkeilijä eksyy

vanhalle mantereelle.

Tulevaisuuskatse: Sulje silmät

ja näe!

Poissaolon läsnäolija

ei näe paikkaa ei aikaa

Odota ja kysy

sano vastaan

Vanha hylätty talo

jäähyväisten ja kaipausten,

itkuisten erojen

syövyttämä

ikkunat paikoilleen jääneen haikeutta

koirankoppi viljelee koiranputkea

Ne ovat antaneet, lahjoittaneet itsensä pois

kuolemaantuomittu harvoin armahdetaan

Baumeister:

Seksuaalisuuden muodot rakentuvat biologian ja kulttuurin vuorovaikutuksessa.

Ihmisillä on pyrkimys muodostaa sosiaalisia yhteisöjä

-kulttuurilinen säätely

- pakkotoiminnot

Huoneen lattialla on pölykerros

ikään kuin kukaan ei olisi ollut siellä eilen

mustia kahvitahroja on kaasukeittimen edessä

tuuli tulee parvekkeen kautta kuin varas

meri tuoksuu tänne asti

kukkaköynnökset tuuli irrottaa kaiteesta

basilika on lattiaruukussa kastelematta

 

miehen negatiivi

sumuisen valon edessä.

ikkunoita ei näe, luukut on suljettu

vain kaksi ovea, toinen porraskäytävään

toisesta täytyy hypätä alas kadulle

En halunnut kuulla ennustajaa,

ihme että sinä olisit halunnut tietää.

Kaikki pimeät hetket

tulkaa kohti

paljastakaa kasvonne

jokainen viisarin askellus

tuokoon lisää koettelemuksia,

uhkia, surua

onnea on jo ollut tarpeeksi

otsalampun valossa

zoomaan tähtiä

sokeita pisteitä

ajatusten huoneissa

mittakaavat eivät sovi

samaan kuvaan.

Ohjaaja jakoi meille väärät roolit

minusta tuli kaunis

kielletyissä lavasteissa

väärän päähenkilön seurassa.

Pitkinä talvi-iltoina

kävelen lumisateessa

metsäpoluilla

sepitän meistä mielessäni

uusia tarinoita ja satuja

kevät aina niin kirkas

kiteiden säihke ja arktinen viima

ne muistuttavat iloa

en minä sinua kaivannut

etsin itseäni

kuvittelin monta rakkaustarinaa

vääristä kohteista

väärissä paikoissa

Enää vähän kirjoja,

niiden tilalla kömpelo

puusta veistetty Pecassos

hämmästyttävä lahja

seuranaan klovni ja Pinoccio

toisaalta ketä kiinnostaa

luettelo tavaroistani

päällelimattu epäruno

alterego heijastus ja unisieppari keskellä ikkunaa

kuin näkymättömän hengitys liikuttaa sitä

läsnäolon kevyt tuuli

se on varastanut monta unta

jossa palaan valosta valetulle rantatielle

pitsiristikko peittäää osan maisemaa,

myös puuhun muodostuneen silmän.

Kun kirjoittaa nopeasti

sanoja, kirjaimia katoaa tai karkaa

omille teilleen tai ne piiloutuvat

jolloin unohdan niiden paikat

ne eivät halua osallistua tähän narratiiviin

kuun valaisemaan puutarhaan

mielipahan tuolle puolen.

 

Sanojen kuljettaja

 

 

 

 

 

Merenkulkijan hämärässä

 

 

Kun hän muutti tähän taloon
suon reunalta
kukkulan laelle
hän seisoi usein
lasiseinämän edessä
tuijotti panoraamaa
kuin ihmettä
ohi puutarhojen
kattojen yli
alas suurelle järvelle
ja hän näki sateen tulon
pilvien vuoristoissa
valon rajaamat alueet
öiden kuupolut
veden yli
humiseviin metsiin
ja hän näki
aurinkokellon osoittimen varjot
linnunradan valonkantajat
ajomiehen rautasydämen hehkun
räjähtäneitten tähtien sumut
kun äkkiä vesi muuttuu kullaksi
ja tuuli sotki pilvet ja taivaan
mielen ulottuvuudet
 

sarastus jäi aina
toiselle puolelle taloa
kaihtimien taa
sieltä näki
menneisyyteen asti
kauas yli savuisen laakson
suurten tapahtumien aikakauden

puut ovat kasvaneet
nähdä vanhalle tielle
koko vuosikymmenen matka
päivämäärillä merkityt hetket
ei hän voi olla
matkustamatta joskus pois
omaan syvyyteensä
tai jonkun toisen maisemaan
ilman sanoja
kirjoitusta
 

kohina ympärillä
se ei lakkaa
tavarajunan rytmi
tuulen laulu vanhoissa puissa
rahtilaiva juuri nyt
saapumassa satamaan
täynnä yön kuormaa
pimeän kontteja
 

ja suuri järvi laulaa
rinteiden alla
ääni nousee jo sillalle
ja lentää yli
 

hän on takertunut tähän maisemaan
täynnä aikomuksia
katsonut miten vuodenaika
vaihtaaa kaukaiset kuvat
muisti kaipauksen
 

nyt hän käärii viitan tiukemmin
yön aitiossa tuulee
pieniä murtumia, siruja
välähdyksiä kivusta
ne eivät ole parantumatonta surua
vaikka hän itki
tänäänkin
selvittäessään
vanhempiensa jäämistöä
 

joka yö tuo säiliöauto ajaa ylös
jarruttaa raskaasti liikenneympyrässä
poskilla pisaroita
jostakin syvästä lähteestä
ääni on lukittava kurkkuun
se pysyy jo siellä

melu peittää ajatukset hetkeksi
jokin ajoneuvo
veden törmäykset rantakiviin
vuodet kasvavat
puut
puutarhojen vehreys leviää
horisontti peittyy
kohta ei näe kesäjärvelle
vihreän läpi
vain talvi näyttää
valkeita kuvia
silmänkantamiin 

tohtori Zivago tuiskussa 
 

valot ovat sammuneet ikkunoista
katulamput kurkkivat
mustien lehvistöjen takana
hänen yönäytöksensä
veden voimakas rytmi
niin hidas sydän
taivaalla keskustan sädekehävalot
energian tihentymä
naapurigalaksi
pauhu, suhina kantaa
viileä tuulenhengitys
se kaikki lievittää kipua
ei mitään muuta
käsikirjoitusta
vaikka kynä siirtää paperille
yön sanoja, tuoksua
jonka iho muistaa
jos antaa luvan
vapaa rakkaudesta
vapaa rakkauteen

 

hän ei sytytä
tai puhalla muistokynttilää
terassin pöydällä
tämä ei ole jäähyväisten hautapaikka
ajatusten vaahtopäät
ne törmäävät yhä uudelleen
kysymysten aallonmurtajaan
muistilla on silmät
hän sulkee ne
sokeat
 

kuvittaa nyt-hetkiä
valita mitä haluaa nähdä
että todella voi muuttaa näkymiä
repiä ajatusten vanhoja rakenteita
purkaa riippuvuuksia
toistuvia riittejä
edes hetkeksi
 

ärtymys on aina jossakin
lähellä
sitä ei tarvitse kutsua
se kärttää huomiota
käyttää jokaisen mahdollisuuden
moottorien ohikiitävän melun
tai huoneessa ikkunan takana
valoruudun valheet ja kangastukset
hän työntää sen kuonan pois
omalle reviirilleen
näkymättömiin
kutsuu kun aika on
 

terassin kukissa vielä kesän muisti
hiekkaa, sadetta
kuumien katujen pölyä
auringon väriä
 

hän on penkonut varastoja
esineet, muistikuvat, yksityiskodat
jotkut ilosta kevyet
valokuvien hymyissä
se toinen kipu vielä läsnä
mutta lakannut hetkeksi
muuttanut muotoaan
valoruutu
 

historia loittonee
peruuttaa yhä kauemmaksi
niin vain käy
jos uutta ei luoda
yhdessä
olla läsnä
ei mikään voi elää
kasvaa
vailla kosketusta
rakkaus
vailla vastakatsetta
ei mikään
pelkkien kirjoitusten
kirjainten
tunnuslauseiden varassa
 

 tyhjä rekka ajaa ohi
rautaosien räminä
kalliopohjaa, kivisiä rinteitä
asfalttia vasten
kaiku kääntää volyymia
tiellä satamaan
lännen puolella
ilmansuunta täynnä
lakkaamatonta melua
nyt alkaa sade
puiden vastalauseet
oksistojen sihisevät käärmeet
tuulenpuuskissa
pilvikatto tihenee
kohta ei näe kirjoitusta
kynä virkkaa mustaa ketjua
pimeän sytytyslankaa
kun koko ajan
näkee läpi
illuusion taakse
ei enää voi olla mukana
nähdä sitä
mitä ei ole
se eristää
vierottaa tietyistä yhteyksistä
koko ajan hän hämmästyy
valheiden määrää
halpoja houkuttimia
rakkauden nimissä
hyväksikäyttöä
missä tahansa markkinoilla
 

kun ketju katkeaa
kun yhteys on poikki
ei mikään palaa
ennalleen
ei mikään
näinä öinä tuo tieto lepattaa
mielenliekki tanssii
edestakaisin
pimeässä tuulessa
aaltojen määrätietoisuus
varma eteneminen
molekyylien liike, atomien kiertokulku
tarvitsee energistä voimaa
ilmavirtoja
yhä uudelleen, uudelleen
kiertokulku jatkaa
yksilö yhteisössä
 

jos kurkistaa päivään
tuntien taakse
hän ei ollut missään muualla
poistot peruutukset
niitä hän on tehnyt vuosikausia
nyt silmälasit huurtuvat
lämpötila laskee
aaltojen huohotus
se ei lakkaa, itkutuuli
 

niin usein hän on istunut majakassa
tuulen vihellys ympärillään
mikään myrsky ennen
ei ole yltänyt tähän asti
mutta nyt
yön valtameri edessä
ilman laivaa, kapteenia
 

hän ui kesällä meressä
kaukana täältä
matkalla yksinäisyyteen
antoi suolaisten aaltojen nuolla
viedä kuin venettä
ja äkkiä pienet kalat näykkivät reisiä
tavoittelivat bikinien nauhoja
vilu värisyttää viitan alla
piraijat, hait
samoja ominaisuuksia
eloonjäämisen evoluutiossa
sitäkö kaikki on
häikäilemätön hyväksikäyttö
vahvimman oikeus alistaa
kaikessa, kaikessa
samat uutiset samat rutiinit
samat numerot valotauluissa
onnen mittarit
loputtomassa kilpailussa

 

myrsky on juhla
tuleva nyt-hetkessä
veden ja tuulen
päättymisen ja alun
välissä
ne jotka ovat totta
vuodenajat, syntymä ja kuolema
menneessä ja tulevassa
kaikki muu epätoivoa
viitattomissa risteyksissä
 

kaksiosainen rekka liukuu taas
satamaa kohti: Tässä menee viisaan”...
teksti virtaa ohi
auki jäävä arvoitus
valkoisella seinällä
on mentävä sisälle
palelee ja yskittää
se ääni törmää kiviseinään
ja putoaa parkkipaikan asfaltille
mitään ei näy
edes jänistä tai oravaa
tai parvekkeen alla hiipivää kissaa
ei ainuttakaan lintua
laulun ääntä nyt
kuten heinäkuussa
pääskysten ja ja lokkien parvet
kuumalla taivaalla
aaltojen selkä
se nousee ja laskee
intohimoinen rakastaja
ja logistiikka pelaa
kaikilla yön pinnoilla
kohta sanomalehdenjakaja
pudottaa luukusta
vanhentuneet uutiset
eilisiä
kuten hänen
mielikuvitettu
tulevaisuutensa
musiikki nostaa
muistumia, kirkkaita näkyjä
rakastavaisten kohtaamisia
muuttaa tietoisuuden
aikaa ja paikkaa
myrskyn alla
keittiön kello on 1.40
sen näkee parvekkeen ikkunan läpi
huonekalut, taulut samoilla paikoilla
matkustajakoti
kaikki kuin näyteikkunassa
paljaaksi riisutut vuodet
tottumuksen ehdoilla
lukemattomat vuodenajat
odottamassa tulevaa aikaa
viisaiden kuherruskuukautta
hyllyyn kivettyneissä kirjoissa
vielä jokin piilotettu tunne
vanha kulunut lause
 

kaksilavainen puurekka
täynnä raajattomia kaatuneita
vilahtaa näköaukossa
ääni etenee kohti satamaa
yö on nyt melua tännä
mieli kirjoittamatonta
aina jokin moottori käynnissä
kiihdytykset liikenneympyrässä
ylileveät kuljetukset, bassojen desibelit
äänet äärimmillään auki
asemaa lähenee junan jaksollinen kolke
puukuormien lastaaminen vaunuihin
kaikki ne särkevät hiljaisuutta
muuttavat vanhaa maisemaa
sen muinaista ääntä
jälleen kuorma-auto syöksyy alas mäkeä
lavalla maansiirtokone
fyysisen kappaleen myötä
ääni ei katoa
se jää, pyörii alueella
kuin uutta muotoa
lähtökohtaansa etsien
rakkaus on ruma sana
kova ja viekas
sanakiekaus
intonaatiossa ärrä särähtää
koot hakkaa, käskyttää
r-a-k-k-a-u-s
 

 

farmari- ja henkilöauto kohtaavat
ohittavat toisensa katulamppujen alla
jakelupiiri valopiiri
nyt hän saapuu
ajaa roskakatosten välistä pihaan
nopeat askeleet rapussa
postiluukun kolahdus
ja eräs rakkauskohtaus on ohi
 

 

Yöllä palaa lamppu keittiössä
onko posteljooni sen huomannut
ihmetellyt mitä valon takana on
tai tapahtuu
 

missä vaiheessa kuu on nyt
päivällä puhelimessa
keskustelua uskomisesta
että hän ei tarvitse yhteisöjä
absoluuttista totuutta
olemassaolosta
kaikkia ihmisten luomia
päällekäisiä sääntöjä
niitä on jo tarpeeksi
ohjeita, oheistuksia, asetuksia, lakeja
yksilö ja manipulaatio
heikot tai vahvat
käyttämässä työkalujaan
tietoisuuden ja tiedon
olosuhteiden ja kokemuksen
 

 

tänä yönä tuuli yltyy
sade tulee taas sen mukana
vanhat kaverukset
tietysti jokin ajoneuvo
kohahtaa ohi
tuuli puhaltaa sen äänen
keskustaa kohti
hän on epäilijä
aina ensisijaisesti
uskoo vanhoista kirjoituksista
ne muutamat lauseet
paljon siteeratut
 

pyörre ravistelee puita
kuljettaa alapilviä
jostakin kaukaa
kuin tulipalon savua
päivä on taas kulkenut ohi
se ei koskaan palaa takaisin
sama hullu intohimo
tai yhteiset kokemukset
 

yöhön pakenijat taas vauhdissa
kaasujalat polkimilla
ja aitiopaikalla tuulee
hänellä ei ole paljoakaan vaikutusta
edes siihen että kellari on täynnä
hilloja, juureksia, sieniä                                                                                                                                                                                        

tuulen kertomuksiin
talvesta ja lumesta
ei edes siihen
ukoa opittuun
kyseenalaistamattomiin totuuksiin
että antaa tahtonsa
vapaaehtoisesti pois
 

sade pysähtyy
puutarhassa rapisee
päivisin västäräkit
vierailevat kaiteella
portti narahtaa
on käärittävä kaislamatot
runsaan sateen alta
ei voi tietää
menevätkö pisarapilvet ohi
kun tuuli yllyttää
sade loikkaa aitioon
kastelee korituolit
ja kaiken tielleen joutuvan
hän jättää yön ja sateen
poistuu tuulen alta
ja huomaa unohtaneensa pimeän
mutta muistaa äkkiä:
he eivät koskaan nauraneet
yhtäaikaa
vapautuneesti

hän istuu nyt katse kirjassa
sen takakannessa luvataan:
saat tietää mitä onni on
hän ei halua tietää
koska tietää jo
 

pisarat rummuttavat ikkunalautaa
nämä ovat läheltä nähtyjä hetkiä
toisensa poissulkevia
ne kuuluvat juuri tähän
sekunnin osa riittää
auringonkukat nuokkuvat maljakossa
banaanikärpäsiä sikiää kuin tyhjästä
syyskesän hedelmät ja kukat
muuta ei tarvita
kun ne ilmestyvät
käyvät taloksi
joka syksy
kuin levottomat kirjaimet
hän on tyhjentänyt kaikki muistiot
lukinnut kännykän ja tietokoneen
 

hän ei enää palaa
menneisyyteen
selkeä ja tietoinen hetki
se on edelleen kirkas
voimassa
mahdollisuus ajatella
toimia toisin
niin paljon vielä tekemättä
ja jo tehty
mielessä, komeroissa, kirjahyllyssä
hän on pessyt pyykkiä
tuonut maalta kaupunkiin
kesävieraitten jälkeen
lakanoita, pyyhkeitä, pöytäliinoja
ja vielä on tyhjentämättä
matkalaukut kesän matkoilta
hän on tehnyt päätöksiä
ne ovat olleet raakileita kauan
ja äkkiä
uskomattoman valmiita
kuin omenat vadilla 

silmiä  kirvelee
väsymystä se vain on
yöhämärää
sade on niukkaa
tuskin kastellut asfaltin
alhaalla pihalla
tai on
 

hän nousee aition tuolista
ja katsoo
missään ei enää löydä hiljaisuutta
edes maalla, kun traktorit, kaivurit,moottoripyörät
leikkuupuimurit, ruohonleikkurit, pienteollisuus,
ilmastointi, kylmäkoneet, ohikulkuliikenne
moottorisahat...
kuin istuisi koko ajan
lentokoneessa etenemättä
 

tähän aika on hänet istuttanut
auringonkukkien ja omenoiden seuraan
kuuntelemaan jotakin minää
sen äänetöntä puhetta
rajattuun poissaoloon aitiopaikalle
josta näkyy koko maailma
jos osaa katsoa
nähdä
hän ei tarvitse siihen
tietoista kieltä
kirjaimia, sanoja
mieli liikkuu
kuin vesi tai tuuli
kuin jokin epävarma teema
juoni olisi poistunut
eräs kertomus päättynyt lopullisesti
kun ilo ja voima vyöryy piilostaan
muistuttaa olemassaolostaan
mukanaan lukemattomat mahdollisuudet
on helppoa nähdä
selkeitä kuvia
illuusiottomia
mutta mahdollisia
 

tyhjä muovipussi
tanssii pitkin parkkipaikkaa
tuulta täynnä
selkeä reittikartta
jokin kompassi pitää olla
tietoinen määränpää
tai edes suunta
matkalla voi aina muuttaa reittiä
pysähtyä, valita kiertoteitä
poiketa väylältä
levätä ja nauttia näköaloista
ennakoida tulevaa
matkanpäätä
 

aina se ei ole pakoa
se voi olla mitä tahansa
mutta ei enää
mahdollisen ulkopuolella
kuinka moni on elänyt
loppuun asti onnellisena
kuten satujen olennot
prinsessat ja tarujen jumalat
eivät kaikki hekään
oikeassa elämässä
sadut päättyvät usein kesken
he saavat toisensa
mitä sen jälkeen tapahtuu
sadut valehtelevat
 

symbolit ovat kiehtovia
metaforat, merkitykset
he leikkivät joskus numeroilla
hämmästelivät yhteensattumia
lukujen magiikkaa
jäljelle jäi aina jokin ratkaisematon
neutriinojen valonnopeuden ylitys
ohittaa, tavata
tuntemattomia kasvoja
monia kasvoja
ylittää askelten janat
katujen asfaltilla
esineitä, puheita
elämän pintaa
marketeissa, postissa
bussin penkeillä
 

tai kirpputorilla
pieni takkutukka
räkänenä rattaissa
jota levoton laiha tyttö työnsi
yllään liian suuret ryppyiset vaatteet
kuin likavaatekasasta noukittu
kolmas lapsi lyllersi sivulla
syntymästään jo erilainen
puseron etumuksessa
pikaruokatahrojen kirjo.

en unohtaisi
likaisten vaatteiden hajua
eikä enää olisi uskonut
edes kirpputorin käytävällä
tapaavansa
ainakin ulkoisesti
niin laiminlyötyjä lapsia
muistaen omaa lapsuutta
 

tuuli on kääntynyt etelään
mukanaan häivähdys kajoa
aukkoja pilvissä
tähdenpeittoja
syviä ilman railoja
valovuosien taakse
hän pyydystää ääretöntä
silmien verkkoon.
 

vielä niin lähellä on kesä
elokuun takana
hän näki
kaukana täältä
suuren tähden
sen hitaan
loistavan
putoamisen
hän ei ehtinyt silti
toivoa mitään
edes satuja tai tositarinoita
mitään keskenpäättymätönta
hän kohentaa viittaa harteillaan
astuu huoneeseen
hän ei enää odota kuuta
revontulien spektaakkelia
tai tähdenlentoja
pilvien esirippu on suljettu
ja näyttämön valot sammutettu
 

ilmakehää vailla
pakastavassa kylmyydessä
millaisia herkkuja tarjotaankaan taivaassa
sen kärventävissä aurinkokunnissa

 

 lokuussa
kaukana täältä
täysikuu ylitti valkoiset vuoret
ja se loisti, loisti
lavasti suurta odotusta
epärealistista toivomusta
jonka hän jo tiesi illuusioksi
nyt sama merkitys
ei yllä tähän hetkeen
tuuli ja sumu tansivat
kaipaus on sameaa
katulamppujen hunnutettua valoa
onko tuo ääni sadetta
lamppujen puolikuut
tien varrella laikuttavat pimeää
tuulen äänessä
tulitikun raapaisut
äkkiä se taas ilmestyy
mystifioi maisemaa
kylmällä hehkullaan
hitaat pilvet
saattavat valoa
sen etenemistä
puhtaalle taivaan sivulle
äkkiä valkoinen seinä liukuu ohi
”tässä menee viisaan lehmän maitoa”
alapilvet repeilevät
tyhjyyden ja tuulen välissä
vain moottorit tiellä
sumuisin silmin
siirtävät kohtausta
hetken lavasteita
niin monta uutista
jota ei voi selittää
tunteilla
seura tekee kaltaisekseen
harvoin pelkät olosuhteet
opetukset tai esikuvat
 

lauseenkuljettaja palaa
vaihtaa vaihdetta mäen alla
nyt toinen puoli
valkoista seinää
livahtaa näkökentältä
toinen vai sama lause
maito ja lehmä
 

kuun sijainti
kehän alue
tässä kohtaa yötä
tällä puolen planeettaa
valon kylmät koristeet
puiden viitoilla
 

lämmitettyä viiniä
hän kaipaisi nyt tähän
siitä hän oli lukenut runossa
 

joku avaa oven
omalle aitiolleen
samaan aikaan
jossakin toisaalla
digitaaliset laskimet
laskevat voittoa
elämän kustannuksia
hän kirjoittaa unta, unohdusta
taivaan hämärään
pilvien pinnoille
se alkaa olla valmis
on aika nousta
aamuun
kuu loittonee
yöt toistavat itseään
toistuvat itsessään
 

näihin öihin hän ei enää palaa
hän on kirjoittanut
vanhaa kertomusta
kuin kirjettä
tuuleen ja sateeseen
ilmaan ja veteen
eikä osaa heti lopettaa
uskoa että on vapaa
 

kuu liikkuu
planeetta liikkuu
ilmeisesti
ne eivät koskaan kohtaa
auringon alamaiset
 

tulitikut kostuvat
hänen ei tarvitse puhaltaa
mitään sammuksiin
tai sytyttää
hän palaa vielä takaisin
 

ratapihan suunnalla
lastataan vaunuja
pilvet ovat kadonneet
tähdet sykkivät
vihkon sivulla on hopeista valoa
ajatusaskeleet eivät pysähdy
sydämen, käden varjoihin
hän hyvästelee yön
on valmis aamuun
matkalle metsään
vanhaan taloon
jossa kaikki kesän jäljet
vielä paikoillaan
ruukut, vesiastiat

 

POIMINTOJA

KIRJOITETTU OLENTO

Maisemassa

kuvien välimatkat,

sanoilla

yhteensovittamattomat

 

 

 Mihin

kirjainten sielut

jatkavat

pisteen jälkeen?

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

 

 Katson kirjaimia

                                                    silmistä silmiin

äänettömien viestien

seremonia.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

                                      

                                      Sormet juoksevat

kirjaimia pitkin

näytöllä, 

näkymättömät lauseet

matkustavat taivaalla

muuttuvat näkyviksi

valoruudulla

luonasi. 

''''''''''''''''''''''''''''''''

Kirjaimet, paloja pelistä

joista maailmankaikkeuden kuvaa

on mahdoton koota

valmiiksi.

          

''''''''''''

 

Älä kerro, älä muista

sulje näyttö

laita tunteet kiinni.

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

 

Kirjaimia on helppo vaihtaa

piilottaa näkymättömiin,

tuhota valheet.

Ne eivät puhu

ääneen.